Muutama perjantai sitten heräsin aamu-uutisiin Aleppon kaupungin murhenäytelmästä. Tunsin vihaa, voimattomuutta ja epäuskoa. Mietin miten on mahdollista, että kaupungissa jatkuva teurastus yltyy yhä avoimemmaksi massamurhaksi, jolle ei löydy pysäyttäjää. Ajattelin miten on mahdollista, että kansainvälisellä yhteisöllä ei ole mahdollisuutta puuttua käynnissä olevaan sotarikokseen. Se, että yhtenä Aleppon teurastajista heiluu Venäjän sotilasmahti ja wannabe-suurvaltio, jolla on veto-oikeus YK:n turvallisuusneuvostossa kahlitsee tietysti tehokkaasti maailmanjärjestön kädet. Ei minulla ole ruusunpunaisia kuvitelmia, että sodassa olisi säännöt, joita noudatetaan kuin herrasmiesten välisessä pistoolikaksintaistelussa, mutta avoin siviilinen massamurhaaminen ja YK:n avustussaattuen brutaali tuhoaminen sotatoimina ylittävät kuitenkin röyhkeyden määrän.
Maailma vaikuttaa yhtä piinaavan painajaismaiselta kuin Kafkan romaaneissa. Ilmiöt alkavat muistuttaa unen logiikkaa - asioita tapahtuu ilman järjellistä syytä, eikä tapahtuminen kulkuun voi vaikuttaa. Politiikassa tapahtuu järjenvastaisia ilmiöitä ja epäloogisuutta, joita ei ole voinut kuvitella unissaankaan. Amerikassa presidentiksi pyrkii luonnevikainen, narsistinen sarjavalehtelija, jonka demagogialle ei näy pysäyttäjää, vaikka hänen propagandansa on osoitettu valheeksi kerta toisen jälkeen. Milloin valehtelusta tuli uusi normaali? Miten Venäjä ja Syyria voivat vain kieltää selvät sotarikokset, vaikka todistusaineisto avautuu silmiemme eteen joka päivä? Pääseekö syytöksistä eroon helposti valehtelemalla maailmalle päin naamaa: "En se minä ollut." Kaikki tuntuvat tietävän, että sekä Trumpin että Venäjän toiminta on kuin keisarin uusien vaatteiden ihastelua. Tämä ei voi olla totta, tämä ei ole oikein, mutta silti kaikki tapahtuu silmiemme alla, emmekä näytä pystyvän vaikuttamaan siihen mitenkään. Jos maailmaa katsoo näiden kahden ilmiön kautta, tuntuu siltä, että olemme sairaan ja sadistisen saippuaoopperan katsomossa silmäluomet auki pakottetuina kuin elokuvassa Kellopeliappelsiini.
Jos kansainvälinen yhteisö ja maailman vaikutusvaltaisimmat valtio eivät kykene lopettamaan sotarikoksia, mitä pystyy yksi ihminen tekemään? Onko SPR:n keräyslippaaseen rahan antaminen vaikuttamista vai hyvän omatunnon ostamista? Voiko yksilö vaikuttaa maailman tapahtumiin? Onko maailman tapahtumiin vaikuttaminen utopiaa? Onko taiteella vaikuttamaan kykeneminen utopiaa? Taidehan on itsessään mitä suurin Utopia, jolla ei ole kosketusta todellisuuteen... Taidetta tehdään, koska todellisuus ei riitä. Taide on siis utopioiden luomista. Eikö todellisuutta vastaan siis ole luonnollista taistella utopialla?
Aloin sinä samana aamuna valmistelemaan suurta julistetta muistuttamaan Alepposta. Seitsemännen kerroksen asunnossani on viisi metriä leveä lasitettu parveke, joka on ilmaista mainostilaa kokeelleni vaikuttamisen utopiasta. Se olisi banderollini canvas. Ekspressiivinen ilmaisuni jäi kesken, koska prosessin aikana aloin miettiä ilmaisuani - tunteiden tasaannuttua - järjellä. Mietin motiiviani eli tutkia vaikuttamista ajankohtaiseen tapahtumaan taiteen keinoin. Kyseessä on siis poliittinen taide. Ekspressiivisyys ei ehkä tukisi analyyttisyyttä johon pyrin. Haluan provosoida ja tahdon kommunikoida. Taide on kommunikointia ja taide on haastamista. Taide on kysymysten herättelyä. En halua miellyttää, enkä olla naiivi. Teema - Utopia vaikuttamisesta. Aihe - Aleppon teurastus. Ilmaisu - Banderolli...
Samoihin aikoihin alkoi Kallion seurakunnasta Helsingistä Aleppon uhreja muistamaan kirkonkellojen soittokamppanja, joka levi maan rajojen ulkopuolellekin. Helsingissä ja täällä Oulussakin on ollut mielenosoituksia huolesta Syyrian ja Aleppon kohtalosta. Ovatko ne vaikuttaneet? Onko parempi maailma Utopia?
 |
| Näkymä seitsemännen kerroksen parvekkeelta lounaaseen |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti