Aleppon nousu ja tuho - Mid Season Sale

Aleppo - Mid Season Sale. Akryyliä ohutpeitteelle 5m x 1,5m

Muutin lopulliseen työhön Aleppon nimen jälkeistä kuvitusta. Lähdin pois lapsiruumisaiheesta ja halusin olla vähän vähemmän alleviivaava ja enemmän ajatuksia herättävä. Mid Season Sale toimi mielestäni paljon paremmin. Harmi vain, että materiaalivalintani osoittautuivat lopulta amatöörimäisiksi. Lämpötilan pysytellessä plussan puolella olis akryylimaali varmasti jollain lailla pysynyt pressun muovipinnan päällä, mutta pakkasessa vesiohenteinen maali muodostui lähinnä halkeilevaksi ja lohkeilevaksi kalvoksi pressun päälle.

Uutiset Aleppon sortumisesta lisäsivät haluani ripustaa teos nopeasti valitsemalleni paikalle, ennen kuin ajankohtaisuus olisi täydellisesti ohi. Marraskuun viimeisenä iltana oli tarkoitus käydä ripustamassa teos täällä Oulussa Alakanavansillan kaiteeseen Tuiran kaupunginosassa. Teos olisi saanut kauniit kehykset sillan puolikaaresta ja näkymän Toivoniemeen kanavalle päin sekä sitä reunustavalle kevyenliikenteenväylälle. Toinen vaihtoehtoni oli ripustaa teos sillankaiteeseen Bertel Jungin tielle, jollon alla menevän 847-tien autoilijoista olisi saanut suuren yleisön. Valitsin kuitenkin Alakanavan sillan kauniimman tilan vuoksi. Pressua parvekkeelta kokoon kääriessäni huomasin kuitenkin, että pelkoni teoksen hauraudesta olivat totta ja maalaus rapistui käsiini. Olisin ehkä saanut teoksen suhteellisen ehjänä parvekkeelleni lasia vasten, mutta ideani oli viedä teos julkiseen tilaan ei kotiini ja vielä vähemmän kliiniseen näyttelytilaan. Hain vielä seuraavana päivän spraymaaleja ja aikomukseni oli pingottaa pressu puiden väliin ja maalata teos uudelleen ulkona pakkasesta huolimatta. Maalauskokeilu parvekkeella kuitenkin paljasti, että spraymaaliakaan ei varsinkaan pakkasessa kiinnittynyt pressun muovikalvoon.  Tyhmä minä.

Tätä kirjoittaessa Aleppon viimeisetkin vastarinnan pesäkkeet ovat siirtymässä Syyrian hallituksen joukoille ja Aleppon tarinassa alkaa uusi luku. Joten tavallaan oma prosessini seurasi draaman kaarta tahtomattaan. Rakensin Aleppon ja tuhosin sen ennenkuin se ehti kunnolla noustakaan.  Olisi pitänyt dokumentoida videokuvaamalla, kun lakaisen lohkeilevat maalit Aleppon nimen ja mainoksen yltä. Se olisi ollut osuva performanssi. Yksin tehdessä tällaiseen ylellisyyteen minulla ei kuitenkaan ollut varaa. 

Oppia ja ikä kaikki.

Tottakai olen turhautunut prosessin kliimaksi valumisesta hukkaan. En kuitenkaan ajattele, että työtunnit paloivat turhaan. Tämä oli prosessi, ajatusketju ja elin teokseni kautta jonkinlaisessa oudossa vuorovaikutuksessa seuraten uutisia Aleppon piirityksen vaiheista.  Jäihän tästä käsiin prosessipäiväkirja ja kasa hilseilevää maalia parvekkeelle ja oppia kantapään kautta. Jään kokoamaan ajatuksiani uudelleen.

Prosessia materiaaliongelmista huolimatta

Kuten arvelinkin akryyliseinämaalin levittäminen muovipinnitetulle pressulle ei ole kestävä ratkaisu. Vähän kuin yrittäisi maalata teflonille. Ehkä pressun pintaa olisi pitänyt hioa, mutta yksiöni ei ole mikään ateljee, joten en alkanut hiomaan tilassa, jossa elän, hengitän, nukun ja syön. Pressu oli pakko taitella kasaan maalin kuivuttua, että mahtuisin elämään asunnossani.  Kasassa olleessaan maalipinnat tarttuivat toisiinsa ja laskoksia avatessa jälki oli kuvan mukaista. En takerru ongelmiin, vaan keskityn mahdollisuuksiin ja jatkan prosessia.

Akryylimaalin ja pressun epäpyhä allianssi

Maalaan pressubanderollini kahdessa osassa. Pystyn levittämään lattialleni 2,5m levyisen kaistaleen kerrallaan ja työstän siis puolikkaan kerrallaan. Pikkutelani osoittautui sopivan levyisiksi kirjaimiin, joten paperille piirretyn suunnitelmani totetuttaminen on suhteellisen helppoa ja nopeaa. 

Alepasta Aleppoon

Olen kierrellyt kaupunkia paljon ja miettinyt teokselleni sijaintia. Olen asettanut sijainnille kaksi ehtoa. 1) Paikan on oltava huomiota herättävä ja mahdollisimman monen ohikulkijan havaittavissa 2) Ripustuspaikan on oltava julkista tilaa, eikä yksityistä tai yhtiön hallitsemaa. Muutamaa siltaa olen katsonut sillä silmällä.

Suunitelma

Prologi

Oikeastaan menetin suuremman mielenkiinnon alkuasetelmaani, mutta aloin silti luoda ensimmäisen kipinäni mukaisesti suurta banderollia. Ostin 5m x 1,5m pressun ja maalaan siihen seinämaaleilla näkemykseni. Olen luopumassa parvekkeeni käytöstä näyttelytilana. Ensinnäkin rakastan seitsemännen kerroksen näköalamaisemaani ihan liikaa, että peittäisin sen banderollillani. Toiseksi julkisen tilan haltuunotto sopii aiheeseeni paremmin. 

Vuosi 0

Utopia olisi kaunis visio kansasta ja päättäjistä, jotka olisivat lukeneet historiansa ja joiden toiminta ja päätöksenteko perustuisivat etiikkaan ja tietopohjaiseen ajatteluketjuun. Vaalit Yhdysvalloissa olivat hyvä muistutus siitä kuinka alkeellinen ja johdateltavissa oleva laumaeläin ihminen on. Mielikuvat ovat vahvempia kuin järki. Tunne voittaa todellisuuden. Voimme katsoa peiliin katsoessamme päättäjiämme. Ajattelu on katoava luonnonvara. Jos Linkolalla olisi kännykkä, soittaisin ja kysyisin pääseekö kämppikseksi. 

Enemmistön utopia on vähemmistön dystopia.

Perspektiivivääristymä

Parvekkeelta ulos tuijotellessani havaitsin mielenkiintoisen perspektiivi-ilmiön käytännössä. Oikealla olevan voimalaitoksen piipun savut ja vasemmalla olevan paperitehtaan piippujen savut antavat illuusion siitä, että tuuli kävisi vastakkaisilla puolilla Oulua eri suunnista.  Mielenkiintoinen esimerkki havainnon ristiriitaisuudesta tietoon ja perspektiivi-ilmiöön käytännössä. Alla olevan kartan avulla selitin ilmiön itselleni. Punaiset pyrpylät kuvaavat savuja ja keltaiset nuolet ovat katselulinjoja kotini parvekkeelta. Perspektiivi luo harhan siitä, että savut kulkisivat vastakkaisiin suuntiin. Tavallaan kulkevat - havainnossa, eivät todellisuudessa.

Todellisuus

Ensimmäisiä ajatusvirtoja

Muutama perjantai sitten heräsin aamu-uutisiin Aleppon kaupungin murhenäytelmästä. Tunsin vihaa, voimattomuutta ja epäuskoa. Mietin miten on mahdollista, että kaupungissa jatkuva teurastus yltyy yhä avoimemmaksi massamurhaksi, jolle ei löydy pysäyttäjää. Ajattelin miten on mahdollista, että kansainvälisellä yhteisöllä ei ole mahdollisuutta puuttua käynnissä olevaan sotarikokseen. Se, että yhtenä Aleppon teurastajista heiluu Venäjän sotilasmahti ja wannabe-suurvaltio, jolla on veto-oikeus YK:n turvallisuusneuvostossa kahlitsee tietysti tehokkaasti maailmanjärjestön kädet. Ei minulla ole ruusunpunaisia kuvitelmia, että sodassa olisi säännöt, joita noudatetaan kuin herrasmiesten välisessä pistoolikaksintaistelussa, mutta avoin siviilinen massamurhaaminen ja YK:n avustussaattuen brutaali tuhoaminen sotatoimina ylittävät kuitenkin röyhkeyden määrän.

Maailma vaikuttaa yhtä piinaavan painajaismaiselta kuin Kafkan romaaneissa.  Ilmiöt alkavat muistuttaa unen logiikkaa - asioita tapahtuu ilman järjellistä syytä, eikä tapahtuminen kulkuun voi vaikuttaa. Politiikassa tapahtuu järjenvastaisia ilmiöitä ja epäloogisuutta, joita ei ole voinut kuvitella unissaankaan. Amerikassa presidentiksi pyrkii luonnevikainen, narsistinen sarjavalehtelija, jonka demagogialle ei näy pysäyttäjää, vaikka hänen propagandansa on osoitettu valheeksi kerta toisen jälkeen. Milloin valehtelusta tuli uusi normaali? Miten Venäjä ja Syyria voivat vain kieltää selvät sotarikokset, vaikka todistusaineisto avautuu silmiemme eteen joka päivä? Pääseekö syytöksistä eroon helposti valehtelemalla maailmalle päin naamaa: "En se minä ollut." Kaikki tuntuvat tietävän, että sekä Trumpin että Venäjän toiminta on kuin keisarin uusien vaatteiden ihastelua. Tämä ei voi olla totta, tämä ei ole oikein, mutta silti kaikki tapahtuu silmiemme alla, emmekä näytä pystyvän vaikuttamaan siihen mitenkään. Jos maailmaa katsoo näiden kahden ilmiön kautta, tuntuu siltä, että olemme sairaan ja sadistisen saippuaoopperan katsomossa silmäluomet auki pakottetuina kuin elokuvassa Kellopeliappelsiini.

Jos kansainvälinen yhteisö ja maailman vaikutusvaltaisimmat valtio eivät kykene lopettamaan sotarikoksia, mitä pystyy yksi ihminen tekemään? Onko SPR:n keräyslippaaseen rahan antaminen vaikuttamista vai hyvän omatunnon ostamista? Voiko yksilö vaikuttaa maailman tapahtumiin? Onko maailman tapahtumiin vaikuttaminen utopiaa? Onko taiteella vaikuttamaan kykeneminen utopiaa? Taidehan on itsessään mitä suurin Utopia, jolla ei ole kosketusta todellisuuteen... Taidetta tehdään, koska todellisuus ei riitä. Taide on siis utopioiden luomista. Eikö todellisuutta vastaan siis ole luonnollista taistella utopialla? 

Aloin sinä samana aamuna valmistelemaan suurta julistetta muistuttamaan Alepposta. Seitsemännen kerroksen asunnossani on viisi metriä leveä lasitettu parveke, joka on ilmaista mainostilaa kokeelleni vaikuttamisen utopiasta. Se olisi banderollini canvas. Ekspressiivinen ilmaisuni jäi kesken, koska prosessin aikana aloin miettiä ilmaisuani - tunteiden tasaannuttua - järjellä. Mietin motiiviani eli tutkia vaikuttamista ajankohtaiseen tapahtumaan taiteen keinoin. Kyseessä on siis poliittinen taide. Ekspressiivisyys ei ehkä tukisi analyyttisyyttä johon pyrin. Haluan provosoida ja tahdon kommunikoida. Taide on kommunikointia ja taide on haastamista. Taide on kysymysten herättelyä. En halua miellyttää, enkä olla naiivi.  Teema - Utopia vaikuttamisesta. Aihe - Aleppon teurastus. Ilmaisu - Banderolli...

Samoihin aikoihin alkoi Kallion seurakunnasta Helsingistä Aleppon uhreja muistamaan kirkonkellojen soittokamppanja, joka levi maan rajojen ulkopuolellekin. Helsingissä ja täällä Oulussakin on ollut mielenosoituksia huolesta Syyrian ja Aleppon kohtalosta. Ovatko ne vaikuttaneet? Onko parempi maailma Utopia?

Näkymä seitsemännen kerroksen parvekkeelta lounaaseen